Punaisen mökin tarinoita

kirsema tarinoi tässä blogissa mökkielämästä. Tervetuloa siis mökkeilemään kanssani!

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Eläimellistä menoa

Mökkimme sijaitsee aika lailla keskellä metsää ja näin ollen sieltä bongaa myös silloin tällöin eläimiä. Vesimyyrä(t) on kiusannut meitä jo jokusen vuoden ja kaikki mahdolliset konstit on sen karkoittamiseksi yritetty, mutta toistaiseksi tuloksetta, jospa tänä kesänä tärppäisi tämän suhteen.

Oi, tästä tulikin aika hauska juttu mieleen. Naapurin (isännän sisko ja hänen miehensä ovat siis mökkinaapureitamme) mökki valmistui muutamia vuosia sitten viereiselle tontille ja he ovat hinkanneet sekä mökkiään että tonttiaan aika lailla ja siellä on upea, tasainen nurmikkoalue. No, he kun lähtivät päivän reissulle, niin meidän isäntä päätti vähän jekuttaa heitä ja kävi viemässä heidän nurmikkolleen muutamia multakasoja ja asetteli ne sitten saman näköisiksi myyrien kasojen kanssa (heillä ei siis ole myyräongelmaa). Jossain vaiheessa he sitten palautuivat mökilleen ja voinette arvata, mikä ihmettely ja kiroilu sieltä alkoi kuulumaan, kun heillekin on nyt myyrät tulleet kaivelemaan vaikka vaan muutaman tunnin ovat olleet pois! Viattomina lompsittiin paikan päälle ihmettelemään heidän kanssaan näitä kasoja ja hetken aikaa oli naurussa pitelemistä heidän totista touhua katsellessa. No pakkohan ne tekoset oli lopulta tunnustaa, kun ei enää pokka pitänyt. Tästä huolimatta naapurirauha säilyi :)

No tässäpä tätä elukkakokoelmaa vuosien varrelta ilman pelottavia hämähäkkejä, inhottaivia koppakuoriasia tai muita äklöttäviä öttiäisiä!



Kurrehan se siellä asettui sopivasti kuvattavaksi :)

Vähän isompi saalis :)
 Olipa vaikea saada perhosista kuvaa. Aina kun pääsin hollille, ne lennähti karkuun. Mutta loppujen lopuksi sain napattua kuvan.








Kurkia?












Katsottiin telkkaria ja huomasin silmäkulmasta jotain liikettä ja kas, hirviähän ne. Enpä ole ennen viime kesää (2012) tavannut hirviä siellä, mutta sielläpä tallustelivat vastarannalla.









Toissakesänä (2011) naapurimökkiläiset lähtivät kohti kotia ja taisi mennä tunnin verran, kun sorsaperhe valtasi heidän tonttinsa. Kuvassa vain kaksi, mutta niitä taisi olla 7 - 8. 

Vuosi sitten kesällä (2012) tipitii päätti tehdä pesänsä kattorakenteisiin, joten terassi jäi viimeistelemättä, voi kuinka harmillista ;)











Oli tosi hauska seurata niiden touhua, kun yrittivät salaa mennä pesälleen.



 Ahvena se on!
Lampeen on laitettu vuosien varrella useamman kerran kaloja kasvamaan, mutta vasta juhannuksena v. 2011 tarttui ahven syöttiin, molsketta ollaan kyllä katseltu useamman vuoden ajan.













Ja Peppi -kissalla riitti ihmettelemistä :) Uskaltaako koskea vaiko ei, sinäpä kysymys! Nuorempi poika sitten innostui lomalla onkimaan melkein joka päivä ja kissa seurasi vierestä. Saaliin tullessa olikin sitten molemmilla puuhastelua!

Menopelejä, hitaasta nopeaan

Tässä tekstissä on vuorossa sitten menopelit, joita on myös vuosien varrella ollut jos jonkinlaista. Kaikista ei edes ole kuvia olemassa tai en niitä ainakaan löytänyt.

Ensimmäisenä tuunattu fillari (yksi niistä monista)


Talvista pyöräilyä

"Härveli", "perintökalleus", josta luovuttiin hyvin nopeasti :)


 Näitä menopelejä olikin sitten viisi erilaista, ei tokikaan samaan aikaan


Silloin vuosikausia sitten, kun oltiin vielä nuoria, tuli mökkeiltyä melkein joka viikonloppu talvet mukaan lukien. Hauskaahan se silloin oli, kun pojat olivat pieniä ja vähän isompiakin. Koko perheen suosikki talvisin oli jäärata-ajelu mönkijällä. Alkuun se hirvitti ja en meinannut siihen suostua, mutta kun mieleni olin rohkaissut ja kokeilin ajelua ekaa kertaa, ei siitä meinannut loppua tullakaan ja niinhän siinä kävi joka ikinen talvi, että kun isäntä oli saanut radan tehtyä jäälle, hän huristeli siellä ensin tietäen, että muut kun aloittavat ajamisen, ei hänelle enää ole vuorolippua edes jaossa, joten ensimmäisestä talvesta viisastuen hän kantoi vuosi toisensa jälkeen rannalle terassijakkaran, koska on huomattavasti mukavampi seurata ajoja istualleen kuin seisomalla.







Tämä ei kuitenkaan kuulu meidän perheen menopeleihin, vaan tulipa napattua tästäkin kuva, kun taivaalla lenteli.


Mopo oli esikoispojan rippilahja, jolla ensimmäinen kaatuminen tuli samana kesänä mökillä, kun "vänis" loikkasi pusikosta eteen ;)


Ja hups! Kuinkas tässä näin pääsi käymään. Nuorempi poika oli viime kesänä ajelemassa metsikössä jossain kalliolla ja onnistui tiputtamaan mopon muutaman metrin alemmas, kun oli yrittänyt väistää kaatunutta puuta. Onneksi poika sai vaan naarmuja ja pienen kolahduksen itsetuntoon, mutta mopo lähti lunastukseen.

Tästä se kaikki alkoi

Mökillemme on  vuosia kertynyt jo vähän reilut 20 ja vierähtäneiden vuosien aikana siellä on tapahtunut yhtä jos toistakin ja tässä pieniä paloja vuosien varrelta.

Mökin rakennuspuolen hoiteli aikoinaan edesmennyt avoappiukko poikiensa kanssa ja rakentaminen tapahtui kuulemma periaatteella, että mökki kestää hänen elinaikansa ja sen jälkeen on sitten muiden vuoro remontoida. Niinpä, hyvin tiesi ukko rakentaneensa oman elinkautensa kestävän mökin, koska viime vuosina tässä on tehty pienimuotoisia remontteja.

Ennen sukupolven vaihdosta perunamaakin löytyi porkkanoineen ja sipuleineen ja en edes enää muista mitä kaikkea siellä kasvoi, mutta kasvoipahan kuitenkin, jokseenkin kituisasti. Kasvimaan pitäminen sattui ilmeisesti olemaan appivanhempien mielestä mukavaa hommaa, muille se taisi olla enemmän kuin rasite. Vaihdoksen myötä kasvimaan annettiin elää omaa elämäänsä ihan ilman pottua, porkkanaa ja sipulia ja muutaman ajan päästä tilalle laitettiin kasvamaan nurmikkoa.




 Varaava takkakin on ukin itsensä muuraama.












Tässä kuvassa näkyy melkein valmis takka ja huomaa poppivehje! Takan yläosa ei ole tasainen, vaan se muurattiin porrasmaiseksi.










Ja mökkihän ei ole mitään ilman vettä ja laituria.  Koska mökki ei sijaitse minkään järven rannalla ja vettä haluttiin, rakennettiin siihen lampi, jota muutamia vuosia myöhemmin laajennettiin. Lampi on uimakelpoinen ja olihan siinä hiekkarantakin alkuvuosina, joka nyttemmin on kylläkin rannalta kasvanut nurmikkorannaksi.



Laituri kesti myös ukin elinajan. Samana talvena, kun ukki menehtyi, lähti myös laituri jäiden voimasta irti. Uusi laituri on myös projektilistalla, ollut jo useamman vuoden.





















No tässä oli nämä rakennushommat tähän mennessä, mutta laitetaan jotain mukavampaakin muisteloakin tänne.

Kesämuistoista täytynee laittaa tämä nolompi juttu tänne julkisuuteen. Vuosia taaksepäin itselläni alkoi kesäloma viikkoa aikaisemmin kuin isännällä ja päätin pakata tavarat sekä pojat autoon mennäksemme muutamaa päivää aikaisemmin mökille. Näin sitten teimmekin ja mökille päästyämme teimme yhteistuumin alkutouhut pois alta ja aloimme viettämään lomaa. Saunomisen jälkeen jossain vaiheessa menimme nukkumaan, pojat omaan huoneeseen ja itse toiseen makkariin. Kukaan meistä ei ollut vielä ehtinyt nukahtamaan, kun kuului koputus. Ajattelin poikien siellä koputtelevan seinään ja en noteerannut sitä sen kummemmin, kunnes koputus kuului toistamiseen. Esikoispojalla oli samat ajatukset kuin itselläni, eli hän luuli minun koputtelevan seinään ja hän tuumasi ihmetellen, että mitä sä äiti siellä koputtelet. Tässä kohtaa hämmmästyin ja sanoin, että luulin heidän siellä koputtelevan ja samaan aikaan kuului uusi koputus. Tässä kohti noustiin sängyistä ylös ja katselimme varovasti ikkunoista nähdäksemme koputtelijan. Mitään/ketään ei näkynyt, mutta koputus jatkui edelleen. Itse en uskaltanut avata ovea ja pojat olivat sen verran pieniä, että heitäkään en voinut käskeä kurkkimaan ovesta. Ja sitten se tapahtui. Mielikuvitus pääsi valloilleen ja ilman järjen hiventä oivalsin, että oven takana on karhu, joka on niin viisas, että osaa koputtaa oveen. Tässä kohtaa sitten meni maha sekaisin ja oli pakko lähteä vessaan, joka siis on ulkona, mökillä kun ollaan. Yksinhän en uskaltanut lähteä tarpomaan pihan poikki, vaan raahasin pojat mukanani vessareissulle, mutta varustauduimme reissuun huolella: aseinamme oli lattiaharja ja takkatulen kohennusvälineitä eli tavaroita, joita saimme helposti mukaamme. Varovasti astuimme ovesta ulos peräkanaa, ketään ei näy missään ja oli helpotus päästä vessaan. Siellä sitten istuessani, nuorempi poika katseli ympärilleen ja totesi, että meidän mökin seinässä on reikä. Mitä? Joo-o, siellä on reikä, kato vaikka. Eihän siinä muu auttanut kun katsoa ja todeta, että reikä tosiaan on seinässä.  Kävellessämme takaisin mökille löysin puusilppua  maasta. Toki nämä silput olin nähnyt maassa jo aikaisemmin illalla, mutta ajattelin poikani olleen tosi sukkela liikkeissään ja hänen jo ehtineen tehdä puunveistohommia, kova kun tuohon aikaan oli veistelemään. Mutta ei, ei se ollut veistelystä tullutta puusilppua vaan ihan ehtaa maalattua seinälautaa, jota ystävämme palokärki oli aikansa kuluksi nakutellut ja jatkoi siis hommiaan, kun olimme painuneet pehkuihin. Ilo tietysti oli todeta, että oven takana ei ollut sitä tosi viisasta karhua, joka osaa koputella oveen, vaan koputuksen äänen sai aikaan lintuystävämme. No, tämä juttu on jäänyt myös poikien mieleen elävästi, kun siitä saan kuulla edelleenkin aina silloin tällöin. Ja tähän kohti täytyy myös sanoa sekin, että tämän jälkeen olen ainoastaan kerran lähtenyt mökille ilman isännän turvaa.

Tämän tarinan jälkeen alkaakin sitten valokuvakatselmus vuosien varrelta ja kun nämä tarinat on päivitetty, alkaa nykyhetken päivittäminen. Voi olla, että näitä tarinoita vuosien varrelta tulee tulevaisuudessa löytymään nykyhetken päivitysten yhteydessä, jos sattuu muisti pelaamaan sopivasti :)

maanantai 29. huhtikuuta 2013

Ihan tuota pikaa!

Ihan tuota pikaa tulee myös tarinoita ja kuvia tänne!

terkuin kirsema