Punaisen mökin tarinoita

kirsema tarinoi tässä blogissa mökkielämästä. Tervetuloa siis mökkeilemään kanssani!

sunnuntai 25. tammikuuta 2015

Talvinen mökkiviikonloppu

Tulipa pitkästä aikaa mentyä mökille viikonlopun viettoon koko konkkaronkan voimin. Kovasti paljoa se ei näin talvella kiinnosta, kylmää ja pimeää eikä hirveästi tekemistäkään. Tai tekemistä kyllä aina piisaa, mutta kun laiskottaa :)

Tekemisestä puheen ollen, tässä sitä olisi taas keväälle hommia, joten on hyvä kerätä ensin voimia :)
Nuoremmalla pojalla oli vähän puuhattavaa mukana RC -auton merkeissä, pitkästä aikaa. "Palopäällikön" auto on rakennettu n. 6 - 7 vuotta sitten, jolloin poika oli mukana VPK -toiminnassa.
Autossa on toimivat valot edessä ja takana sekä siniset villkuvalot katossa. Villkuvaloista ei kylläkään kuvaa tähän hätään.
Auton sisällä kököttää myös kuljettaja, jonka hattu on kahvimitta. Se oli juuri sopivan mallinen siihen hommaan.
Tarrat tehtiin itse. Luvalla sain valokuvata paloautosta merkit ja teimme niistä itse tarrat autoon.
Hups, melkein jäi kiinni penkkaan :)
Auto oli jonain menneenä vuonna myös näytillä messuilla, mutta oltiin niin pöllöjä, ettei jätetty sitä kilpailuun asti. Oli kerännyt valtavasti katsojia ja ihastuksia. Täytyy kyllä sanoa, että tämä auto on hieno. Tosin ei enää silloisen veroinen, mutta edelleenkin.
Matka suoritettu. Näihin perävalojen loisteeseen onkin hyvä toivotella

mukavia talvikuukausia!

Tavataan jälleen keväämmällä!

- kirsema -

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun kävit vierailulla ja arvostan mukavaa kommenttiasi!

Anonyymit käyttäjät eivät voi jättää kommentteja!